Pohjois-Savon Ajokoirayhdistyksen toimintaa 1973 - 2003

Antero Viitanen vuonna 2003

Jänisten ja kettujen jäljillä

POHJOIS-SAVON AJOKOIRAYHDISTYS RY 30 VUOTTA

LUKIJALLE

Minua pyydettiin tekemään tähän tapahtumakalenteriin kooste, muistelus Pohjois-Savon Ajokoirayhdistyksen kolmesta vuosikymmenestä. Lupauduin, kun eläkeläisenä ei kehdannut vedota kiireisiinsä, ja kun talkootyöni ja muutkin toimeni yhdistyk­sessä ovat jääneet vähiin. Tätä kirjoitelmaa ei ole johtokunnassa käsitelty, joten tämä saattaa sisältää ajatuksia, jotka aika tavalla haiskahtavat kirjoittajan omilta mielipiteiltä. "Ikkunathan sen määräävät, minnepäin mistäkin huoneesta näkee." Tutkielmani kertoo pohjoissavolaisen ajokoirayhdistyksen tuhkimotarinan. Vaatimattomista lähtökohdista sai alkunsa jäsenmäärältään maamme suurimmaksi maakunnalliseksi ajokoirayhdistykseksi kasvanut yhteenliittymä, jonka aikaansaannoksia kelpaa esitellä. - Ja ökytalon pojilla on ollut yleisissäkin tansseissa vientiä: omien hommien lisäksi on yhdistyksen jäsenten pitänyt käydä tekemässä myös valtakunnan kenneltöitä. Rakennustarpeita tähän juttuun olen saanut entisiltä puheenjohtajilta Sakari Tuoviselta ja Lauri Turuselta. Täytyy muistaa kiittää, kun tavataan.

SELITELMÄ

Niin ne ajat muuttuvat

Kun katselin 70-luvun alkupuolella Satakunnan Ajokoiramiesten johtokunnan ikkunasta pohjoissavolaista ajokoirameininkiä, niin sääliksi kävi. Satakuntalaiset ylpeilivät pitkillä perinteillään, koetoiminta oli vilkasta, ja ykkösiä läiskittiin joka jumalan kokeilussa niin että ihan hirvitti. Entäpä täällä? Pohjois-Savo oli siihen aikaan kehitysmaa.

Kun lueskelin anoppilassa käydessäni ajokoirien koetuloksia Savon Sanomista, totesin, että suurta niissä olivat vain otsikot. Varmaan täällä osaavia jäniksen kaatajia oli, mutta kennelhenki ei pahemmin haissut. Vaikka ajokoiraharrastus Suomessa turposi rajusti kuin hiivataikina 60-luvun alusta lähtien, täällä meillä jäätiin tuosta kehityksestä, pudottiin potkukelkasta. Mutta "mikään ei ole tässä maailmassa ikuista, ei edes kohmelo eli takahumala", sanotaan. Satakunnassa on jo pitkään tuskailtu, "ku ajo ei lähre", vaikka jäniksiä on syötetty ja suojeltu. Kettuja, supikoiria, valkohäntä­peuroja ja hirviä kyllä riittää, mutta niiden ajosta ei jänis­kokeessa minuutteja kerry.

Ei kerry paljon rusakoiden ajoistakaan, vaikka niitä kyllä kylän pinnasta löytyy. Aika kova asiantuntija sanoi minulle tässä taannoin, että syynä on huuhkajan rauhoitus. En tiedä. No, huuhkaja on yösaalistaja, ja Satakunnassa on usein sellainen tilanne, että maa on musta ja jänis valkoinen. Kun ei ole tarpeeksi jäniksiä, ei tule tuloksia, ja kun ei tule tuloksia, hiipuu kokeissa kävijöiden joukko. Mitä se tointaa! Sen sijaan täällä Pohjois-Savon ajokoiraharrastuksessa on nähty ja eletty viime vuosisadan loppukymmeninä huikea menestystarina, jota melkein voi verrata kännyköiden vallankumoukseen. Siitä tässä kirjoituksessa kerrotaan.

Matkakertomus

Pohjois-Savon Ajokoirayhdistys on 30-vuotias. Sen vaiheista ei ole historian kirjaa vielä kirjoitettu, mutta nyt taitaisi olla sopiva aika ottaa homma työn alle. Eipä silti, ehtiihän sen myöhemminkin. Tapahtumat säilyvät pöytäkirjoissa ja kalentereissa, ja valokuvia löytyy piironkien laatikoista, osa on ihan raameissa kammarin seinällä. Vuodesta 1983 yhdistys on toimittanut jäsenilleen joka vuosi tietovihkosen, joka on pitänyt sisällään luettelot palkintotuomareista, kokeista ja tilaisuuksista, joissa on annettu oppia ja valistusta. "Tapahtumakalenteri" nimellä tuo julkaisu on tunnettu vuodesta 1985 saakka, ja se on vuosien mittaan paisunut monenlaista asiaa sisältäväksi vuosikirjaksi. Kolmekymmentä vuotta kestäneen taipaleen aikana on tehty pari menneisyyttä koskevaa yhteenvetoakin. Kymmenvuotisjuhlassa Jänismajoilla Puutossalmessa 1983 Markku Ström kertoi kymmenvuotiaan vaiheista, ja vuoden 1993 Tapahtumakalenterissa on Lauri Turusen laaja ja yksityiskohtainen kuvaus Pohjois-Savon Ajokoirayhdistyksen kahdesta vuosikymmenestä ja vanhemmistakin ajoista. Tätä kirjoitusta haluaisin nimittää matkakertomukseksi 30 vuotta kestäneestä vaelluksesta. Tämä ei ole tietoteos yhdistyksen toiminnasta; tämä ei sisällä yksityiskohtaista tietoa menestyneistä kasvattajista, koirista eikä ihmisistä, jotka ovat yhdistyksen tehtävien takia nähneet paljon vaivaa ja joutuneet olemaan kotoa pois. Ne asiat pannaan yksiin kansiin, kun kootaan ajokoirayhdistyksen historiikki. Odotellaan sitä.

YHDISTYKSEN SYNTY

Tasavaltamme maakuntiin oli ainakin jo 60-luvun alkuvuosista lähtien perustettu ajokoiraväen yhteisiä yhdistyksiä. Niistä oli saatu hyviä kokemuksia, ja 70-luvun alussa valistuneet pohjoissavolaiset ajokoiramiehet Eljas Kinnunen, Pentti Hartikainen ja Raimo Ritavuo panivat asian alulle täälläkin. Valmisteluvaiheiden jälkeen 62 ajokoiranystävää kokoontui 24.5. 1973 Kuopion liikemiesklubille perustamaan suuren yksimielisyyden vallitessa yhdistystä, joka kastettiin saman tien Pohjois-Savon Ajokoirayhdistykseksi, ja jonka ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin kokenut järjestömies Lauri Salmi. Sulo Uotinen, joka kokouksessa teki yhdistyksen perustamista koskevan esityksen, ilmeisesti myötävaikutti siihen, että Avain-Vaunu lahjoitti tuossa syntymäjuhlassa "lapselle" kummilahjana 500 mk. (Se on 2709,50 mk vuoden 2001 rahanarvoksi muutettuna.) Yhdistyksen ensimmäinen johtokunnan kokous oli 7.8.1973. Varapuheenjohtajan, sihteerin ja rahastonhoitajan valinnan jälkeen tehtiin tärkeitä päätöksiä. Valittiin työvaliokunta, näyttelytoimikunta ja kilpailuvaliokunta, ja päätettiin anoa heti siinä paikassa lupa järjestää avoimen luokan yhden päivän ajokoe ja käynnistää tuomarikoulutus. Niin se savotta alkoi! Todettakoon tässä välissä, että ajokoiraväen asioita hoitelee nykyisin sitä varten perustettu yhteen liittymä kaikissa Suomen maakunnissa, parhaissa kaksikin.

VASTUUNKANTAJIA JA SUPERTÄHTIÄ

Porukan päälliköt:

Lauri Salmi, 1973 - 1977
Jorma Keinänen, 1978 - 1981
Sakari Tuovinen, 1982 - 1991
Lauri Turunen, 1992 - 1995
Erkki Savolainen, 1996 - 2000
Juhani Inkiläinen, 2001 - 2003
Auli Pääkkönen, 2004 -

Komppanian kirjurit:

Raimo Kontiovaara, 1973 - 1976
Pentti Koistinen, 1977 - 1982
Markku Ström, 1983 - 1985
Aarne Julkunen, 1986 - 1988
Erkki Savolainen, 1989 - 1994
Seppo Antikainen, 1995 - 8.5.1996
Pentti Kiiski, 8.5.1996 - 1997
Auli Pääkkönen, 1997 - 2004
Eija Kauppinen 2004 -

Koetoiminnan pomot:

Kalle Ollikainen, 1973 - 1976
Sakari Tuovinen, 1977 - 1982
Juhani Pajula, 1983 - 1984
Lauri Turunen, 1984 - 1991
Viljo Pennanen, 1992 - 2006
Risto Kuivalainen, 2006 -

Ajokuninkaat:

M-85 narttu xx Likka 2311M/82, om. Hannu Ahonen, Maaninka
M-88 uros xx Jehu 1354/84, om. Lauri Kumpulainen, Kiuruvesi

Valitsijamies Sakari Tuovinen kertoi Likan ajoista: "Likan ensimmäinen ajo oli katkonainen. Jänis kulki peltoaukeita ja pikiteitäkin kilometrin verran. Sivuuttipa jänis harmaahirvikoiratarhankin aivan aidan vierestä. Hyvään tuntumaan jänis ei laskenut koiraa missään vaiheessa. Ajoaikaa kertyi 78 min. Toinen ajo olikin sitten jo paljon parempi. Jänis kulki pienellä alueella metsäisessä maastossa ja Likan tuntuma ajettavaan pysyi hyvänä. Ajoaikaa kertyi 108 min ja yleisvaikutus peräti 9,5 pistettä. Sunnuntaiaamu valkeni ennusteen mukaisesti. Yöllä oli satanut vettä kovasti, mutta aamupuolella enää vain kuuroilla. Lämmintä oli n. + 5 astetta. Oli odotettavissa todellinen Likan keli, kuten Hannu ennakoi. Ajon alkaessa 34 hakuminuutin jälkeen Likka 'paahtoi' valkoista jänistä mm. uudispellon kannokoissa ja kynnöspelloilla useaan eri otteeseen niin, että tuomaritkin näkivät jäniksen kymmenkunta kertaa. Jänis oli ollut melko kuitti lopussa, sillä 4 min ennen ajoajan päätty­mistä oli pieni katko, kun jänis oli ollut lymyssä ojassa. Siitä se sitten oli tupulilähdöllä syöksynyt Hannun eteen pitkälleen. Hannu hätisti sen matkaan ja onnistui saamaan Likan kiinni 2 min yliajalla.

Kaiken kaikkiaan loistava ajo tuomareidenkin mielestä, sillä ominaisuuspisteet olivat haukun osalta 8,5 ja yleisvaikutus peräti 10." (Lopputulos 84,34 voi 1 P). Valitsijamies Antti Kokkonen kertoi Jehun kuninkuusmatkasta: "Ensimmäisen päivän jälkeen oli tuloskärki melko leveä ja kovatasoinen. Kolmen kärjessä oli myös Jehu. Ajominuutteja oli johtavalla Etelän Jopilla 225, Lännen Pokulla 215 ja meidän Jehulla 214. Oli selvää, että kilpailu tulee olemaan tiukka. Toisena kilpailupäivänä olin arvostelemassa ensimmäisen päivän jälkeen johdossa olevan Jopin työskentelyä. Tilanne oli erittäin kihelmöivä. Ensimmäisellä hakuerällä koira pääsi ryhmältä tietymättömiin. Saimme yhteyden koiraan ylituomariryhmältä saamamme vinkin perusteella. Seurasi uusi haku. Pienten vaikeuksien jälkeen ajo lähti ja kulki kohtalaisen hyvin. Se olisi kulkenut varmaankin vaikka 'erittäin yvin', jos koira olisi arvannut säännöstellä vauhtia. Jäi sellainen käsitys, että ajettavan oli päästävä piiloon ennen kuin olisi liian myöhäistä. Niinpä 98 ajominuutin jälkeen ajo päättyi louhikkomäkeen, josta kenraalin jälkeen koira tuli kutsusta pois. Aikaisemmin päivällä kuultujen epävirallisten tietojen perusteella toisista kärkikoirista Jehulla oli 120 min ja Pokulla myös 120 min. Veikkailin mielessäni, että Jehu voittaa. Yksi minuutti ajoissa Pokun hyväksi ei ratkaise vaan ansiopisteet, jotka uskoin olevan Jehun hyväksi puhtailla papereilla. Jopi oli poissa keulakahinasta tuolla viimeisen erän 98 minuuttisellaan. Melko pian koepaikalle tultua selvisi, että Jehu on ajokuninkas." (Loppupisteet 87,44 voi 1 P).

Pohjois-Savon Ajokoirayhdistys on ollut Kilvan isäntänä kaksi kertaa: vuosina 1983 ja 1999. Likan (Kilvassa kaksi kertaa) ja Jehun (Kilvassa kolme kertaa) lisäksi ajokoirayhdistyksen toimiaikana täältä on päässyt Kilpaan 21 muuta koiraa, ja noiden kahden kultamitalin lisäksi on tullut kourallinen himmeämpiä mitaleita niin kuin urheilukielessä sanotaan.

Hopeaa ja pronssia:

1974 u. Aatu 18987/69, om. Veikko Savolainen, Leppävirta. (3.) pist. 58,01 voi 3 P
1987 u. xx Jehu 13454/84, om. Lauri Kumpulainen, Kiuruvesi. (2.) pist. 72,80 voi 2 L
1990 u. xx Junnu 20064X/84, om. Pekka Tiihonen, Kuopio. (2.) pist. 78,74 voi 1 P
2000 u. xxx Muurivuoren Rietu 38414/92B, om. Seppo Ahonen, Siilinjärvi. (3.) pist. 87,76 voi 1 P
2002 u. xx Syysaamun Saki 18550/96A, om. Erkki Hara, Kuopio. (2.) pist. 86,75 voi 1 L

MIKÄ ON AJOKOIRAYHDISTYKSEN TARKOITUS?

Sanoisko, että se on ajokoiraaatteen lähetystyö kennelpiirissä. Se pitää yhteisten hengennostatustilaisuuksien, palkitsemisten ja koemaastojen luovuttajille järjestettyjen saunailtojen lisäksi sisällään tuomarikoulutuksen, koetoiminnan ja sen kehittämisen, edistämisen sekä koiranäyttelyiden järjestämisen. Vuodesta 1976 lähtien ajokoirayhdistys on ollut yhtenä kumppanuksena Kuopion koiranäyttelytoimikunnassa, joka on vuorovuosin saanut järjestettäväkseen kansainvälisen ja kansallisen kaikkien otujen koiranäyttelyn. Ensimmäisen erikoisnäyttelynsä ajokoirayhdistys pani pystyyn vuonna 1974 yhdessä Beagleyhdistyksen kanssa. Sen jälkeisistä "erikoisista" näyttelyistä mainittakoon tässä kolme, koska niissä on ollut koiria ennätysmäärät. Punttisilimän vihkiäispäivänä 17.8.91 pidettiin Siilinjärven Kuuslahdessa suomenajokoirien erikoisnäyttely. Näyttelyyn oli ilmoitettu koiria peräti 181 kappaletta.Vuonna 1993 yhdistyksen 20-vuotisjuhlapäivä, lauantai 14.8.­93, aloitettiin koiranäyttelyllä Kuuslahden koulun kentällä. Koiria oli näyttelyyn ilmoitettu 183, joista 181 oli suomenajokoiria. SAJ:n vuosikokouksen yhteydessä pidetyssä järjestön päänäyttelyssä Kuopiossa 28.3.1999 ajokoiria oli 170 paikkeilla. Päänäyttelyiden ennätys! Silloin oli kysymyksessä tavallaan 100-vuotisjuhlanäyttely. Nimittäin ensimmäinen ajokoirien erikoisnäyttely järjestettiin Suomessa vuonna 1899. Yhdistyksen toimintaan kuuluvat myös yhteiset neuvottelutilaisuudet ajokokeita masinoivien seurojen kanssa, jotta päällekkäisyyksiltä vältyttäisiin ja kokeet jakaantuisivat tasaisesti koko kaudelle ja jotta kaikille ylituomareille tulisi töitä. Pohjois-Savossa ajokoirayhdistyksestä tuli ennen pitkää kennelpiirin rotujaosto, joka muun muassa antaa piirille ajokoiria koskevat lausunnot.Vaikka kysymyksessä on aatteellinen yhdistys, sen toiminta vaatii rahaa. Sen takia ajokoirayhdistys on vuodesta 1995 ollut järjestämässä erämessuja. Rotujärjestön, SAJ:n, kontolle on jäänyt kasvattajien opastaminen siihen malliin, että Suomen metsissä liikkuu hyvärakenteisia, hyvin ajavia, laiskuuden ja löysyyden verenruskeista synneistä vapaita ajokoiria, jotka ovat terveitä kuin pukit. (Tarkoittaneeko tuo vanha sanonta joulupukkia?)

KESKUSPAIKKA PUNTTISILIMÄ

Ihmiset kysyvät, mitä "punttisilimä" tarkoittaa. Minäkin sitä utelin tullessani Savoon 1982. Minulle kerrottiin, että Sakari Vartiainen on aikoinaan käyttänyt jäniksestä tuollaista vanhaa savolaisperäistä nimitystä koetuomarikurssilla, ja sitten yhdistyksen ensimmäisessä johtokunnan kokouksessa Raimo Kontiovaara on esittänyt, että "punttisilimä" tulisi yhdistyksen mestaruuskokeen nimeksi. Esityksestä tuli kokouksen päätös.Punttisilimähän olisi kaiken kaikkiaan kirjan aihe, mutta tässä yhteydessä se pitää selvitellä artikkelin puitteissa.

Miksi tarvitaan keskuspaikka?

Pohjois-Savon Ajokoirayhdistyksen vuosikokouksessa 1987 esitettiin toive, että johtokunnan pitäisi ryhtyä hankkimaan yhdistykselle oma keskuspaikka. Johtokunta alkoi päättäväisesti valmistella asiaa. Ajattelen sillä tavalla, että vaikka keskuspaikkaa haviteltiin maakunnan ajokoiraväen yhteiseksi juhla- ja kokoontumispaikaksi, sen varsinainen tarve perustui siihen, että ajokoirayhdistys alusta pitäen - toisin kuin useat muut maakunnalliset yhdistykset - rupesi järjestämään jokavuotisten piirinmestaruuskokeiden ja määrävuotisten valintakokeiden ja Kilpojen lisäksi aktiivisesti muitakin ajokokeita. Yhdistyksen mestaruuskoe "Punttisilimä" oli yksi näistä, toinen oli tammikuun "Pakkaskoe", yhdistyksen 20-vuotisjuhlakokeena alkoi kutsukilpailu "Kalakukkoajot" ja aikanaan käynnistettiin ketunajokokeet ja "eläkeläisille, työttömille ja pekkaspäiviä viettäville tarkoitetut" niin sanotut keskiviikon kokeet. Vaikka hyvillä koemaastoilla on kova kysyntä, sai maakunnallista yhdistystä edustava aktiivinen ja taitava ajokoirayhdistyksen koetoimikunta käyttöönsä hyvät maastot pitäjästä pitäjään metsästysseuroilta, puutavarayhtiöiltä, kaupungeilta, kunnilta ja seurakunnilta. Hyvissä maastoissa on mahdollista saada hyviä tuloksia, ja yhdistyksen kokeista kasvoi suuria maakunnallisia jopa valtakunnallisia koetapahtumia. Näin ollen tarvittiin riittävän suuri kokeiden keskuspaikka ja majoitustilat pitkämatkaisille.

Talon tekoon

"Resuamistahan se on, jos ajokokeiden keskuspaikkana on huoltoaseman baari!" Ratkaiseva päätös yhdistyksen oman keskuspaikan rakentamisesta tehtiin elokuun 13. päivänä 1988 yleisessä kokouksessa, joka pidettiin ennen kesätapahtuman alkua. Rakennustoimikunnan puheenjohtajuus tuli monen toimen miehelle Viljo Pennaselle, sihteeri/rahastonhoitajan tehtävät lankesivat Arvo Haloselle, suunnittelusta ja teknisistä asioista kantoi vastuuta Lauri Turunen ja muut toimikunnan jäsenet olivat Erkki Laitinen, Juhani Sutinen, Yrjö Kuronen ja Pauli Pöllänen. Syksyllä 1988 tehtiin tien pohjatyöt ja aloitettiin soranajo. Talvella kerättiin noin 1000 tukkia. Niiden sahaus keväällä kesti 10 päivää. Kesän ja syksyn 1989 aikana valmistui saunarakennus ja ennen talven tuloa saatiin valmiiksi päärakennuksen pohja. Arpoja myytiin ja talkoissa käytiin! Keskuspaikka "Punttisilimä" valmistui. "Vertaistaan hakeva talkootyön ja yhteishengen aikaansaannos", totesi Sakari Tuovinen. Paha on muuta väittää!

Vaikuttavasta kansanliikkeestä jäi vaikuttava maamerkki. Vihkiäisjuhlassa 17. elokuuta 1991 väkeä oli talo täynnä, paljon vieraita oli tullut kennelpiirimme rajan takaa eri puolilta Suomea, vankka edustus oli kennelliitosta, rotujärjestöstä ja maakuntien ajokoirayhdistyksistä.

Mökit valmistuvat ja elämänmeno Punttisilimässä vakiintuu

Majoitusmökkien rakentamisesta tehtiin päätös vuosikokouksessa 1994. Päätökseksi tuli, että rakennetaan viisi mökkiä ja päälle vielä grillikatos ja lämmin varasto päärakennuksen yhteyteen. Syksyllä 1994 aloitettiin pohjatyöt ja noin 2000 sahatukin keräys. Kerääjien työtä aika tavalla helpotti se, että Olavi Jääskeläinen kantoi tukkinsa kekoon, teki merkittävän puutavaralahjoituksen. Varhain keväällä 1995 aloitettin hirsimökkien pystytystalkoot, ja ennen syyskylmiä urakka oli ohi. (Myöhemmin, Kilvan 1999 alla, rakennettiin vielä pari majaa lisää). Kokeiden ja yhdistyksen tilaisuuksien lisäksi Punttisilimää on vuokrattu myös ulkopuolisille. Kesäaikaan viikonvaihteessa on yleensä häät. Viikonloppuja ei kaikille naimahaluisille riitäkään. Sanotaankin, että tytön kannattaa varata ensin Punttisilimä ja vasta sitten ruveta valkkaamaan sulhasta. Sen saa helpommalla. Keskuspaikkatoimikunta on huolehtinut talon esittelyistä, vuokrauksista ja niin sanotuista talonmiehen töistä. Naistoimikunta näkee vaivaa ajokoiraväen kestityksestä ja tilojen viihtyisyydestä. "Miksi iskeä nyrkkinsä tiskiin ja luutturättiin, kun voisi lepäillä kotona ja hoidella vaikka katoavaa kauneuttaan? Onko syynä se tarhassa oleva tuleva käyttövalio vai sen isäntä - se 'lökäpöksy'? Siinäpä kysymystä!" Noin pohdiskeli naistoimikunnan ensimmäinen puheenjohtaja Ulla Hartikainen, jonka mies, opettaja Raimo, pitkään, tyylikkäästi ja jämtisti hoiteli keskuspaikkatoimikunnan isännän (pj.) tehtäviä.

SAVON ERÄMESSUT - ERÄTAIKA

Ensimmäiset erämessut järjestettiin yhdessä Pohjois-Savon Pystykorvakerhon kanssa keväällä 1995 samaan aikaan, kun majoitusmökkejä rakennettiin. Mistä se talkoolaisten puhti on peräisin? Sanotaan, että usko siirtää vuoria, ja tätä porukkaahan ei uskonpuute vaivaa! Kolmipäiväiseen tapahtumaan 5. - 7.5.1995 osallistui yli 30 000 ihmistä. Pääsyliputkin taisivat välillä loppua. Yhdistyksen ensimmäisen puheenjohtajan Lauri Salmen päässä syntyneestä ajatuksesta tuli lottovoitto. Ensimmäisten messujen jälkeen erilaiset käsitykset pyrkivät repimään yrityksen purjeita, mutta hanke seilasi mielipiteiden ristiaallokossa vakaasti eteenpäin. Erämessut, nykyiseltä nimeltään "Erätaika", on pantu pystyyn joka toinen vuosi, parittomina vuosina, eikä yleisön kiinnostus ole osoittanut laantumisen merkkejä tuota tiukan erähenkiseksi rakennettua tapahtumaa kohtaan. "Erätaikaan" eivät ole kuuluneet helppoheikit, peliautomaatit eivätkä sohvapöydälle tarkoitetut keraamiset koriste-esineet.

Erämessujen järjestämisestä on vastannut vuoden 1995 messujen jälkeen Savon Erämessut Oy. Yhtiön omistavat Pohjois-Savon Ajokoirayhdistys (60 %) ja Pohjois-Savon Pystykorvakerho (40 %). "Erätaian" järjestelyt hoitaa yhtiökokouksen valitsema hallitus, jossa on puhetta johtanut Lauri Turunen. Hän totesi vuoden 1997 urakan jälkeen: "Suuren yleisötapahtuman onnistumiseksi tarvitaan valtaisa määrä työtä messujen rakentamisessa, lipunmyynti-, siivous-, vartiointi- ja järjestysmiestehtävissä sekä paikoituksen ohjauksessa. Nämä kaikki työt, yhteensä lähes 7000 työtuntia, tekivät ajokoirayhdistyksen ja pystykorvakerhon jäsenet talkootyönä."

JAHTIKOIRISTA KOEKOIRIKSI

Rapian kolmen vuosikymmenen aikana on vaihdettu jänisjahdista tulosjahtiin: ajokoirat yleistyivät, kokeet lisääntyivät ja koirien paremmuuden mittaamisesta tuli itsetarkoitus. Koirille tuli rokotusohjelmat, tunnistusmerkinnät, lonkkakuvaukset ja lääkärikortit - ja anaalirauhasista tuli suosittu keskustelunaihe. Koesäännöissä puhutaan jo piristeistä, hormoneista tai muista koiran suorituskykyyn vaikuttavista aineista. Huippu-urheilulla on ongelmansa!

Sille samalle käpäläveikolle, joka aikoinaan oli ketjunpätkällä kiinni tallin seinässä, rakennettiin tarha ja sähkölämmitteinen koppi. Elintarviketeollisuus alkoi keittää ja markkinoidaa sapuskaa louskuttavalle heiluhännälle, jolle joskus ammoisina aikoina kiikutettiin pesuvadillinen perunan hituja ja ruuantähteitä, joiden päälle oli lorautettu kurria tai piimää. Alun perin herrain huvin otti kansa omakseen, kun elintaso oli parantunut, ja ruokaa riitti isokokoiselle ajokoirallekin. Jäniksen liha ei enää ollut elämisen kannalta välttämätöntä pureskeltavaa; siitä oli tullut joulupöydän herkku. Tilanne keikahti suorastaan päälaelleen: ruvettiin ruokkimaan jäniksiä. Sanoisko hienosti, että hanke kohtasi kysynnän. Ajureita alettiin treenaamaan ilman haulikkoa. Silloin oli jo päästy pitkälle uudella tiellä. Väittävät, että parhaana aikana täytettiin jo heinäkuun lopussa maastokortteja. "Vakaumuksensa puolesta!" lukee hautakivessäkin. Pyörä otettiin avuksi, kun "Ajoa" ja "Hakua" kuntoutettiin peruskestävyyskaudella. Jos syrjäkylällä olisi 50-luvulla juoksuttanut jäniskoiraansa kesällä polkupyörän rinnalla, niin pitäjällä olisi ruvettu puhumaan, että kaverilla on kansi löysällä. Ja jos olisi esitellyt ihmisille koiriensa sukutauluja, niin oppineimmat olisivat alkaneet kuiskia pakkohoitoon saattamisesta. Ajokoiramieslehti tuli 70-luvun alussa Pohjois-Savossa noin 150 huusholliin, nyt se tulee lähes 1300 torppaan. Koekäyntejä kaudella 1972/1973 oli 143 ja kaudella 2001/2002 määrä oli 515, kun mukaan lasketaan kuusi koettelua ketunajossa. Parhaina vuosina koekäyntejä on kertynyt 700 paikkeille. Käyntimääriin vaikuttaa vuositasolla ainakin säät, kelit ja jäniskantoja koettelevat taudit ja petoelukat.

Paikkakunnan koirien pärjääminen lisää ilman muuta koetouhun imua. Puhutaan lumipalloefektistä: kun pieni lumipallo lähtee kierimään rinnettä alas, se kerää lunta, ja siitä kasvaa iso pallo. Likan ja Jehun saavutusten merkitystä ei ole turhan takia korostettu. Laskeskelin, että Pohjois-Savon Ajokoirayhdistyksen 30 vuotta kestäneen toiminnan aikana tähän piiriin on valmistunut 307 käyttövaliota tai kettukäyttövaliota. (Laskuvirheen takia on tosin saattanut syntyä joku ylimääräinen valio tai sitten joku ei ole luvussa mukana.) Kettukäyttövalioiden määrä jää ensimmäiseen kymmeneen , se on vain pieni osa jäniksen ajolla arvonimensä saaneista.

POHJOISSAVOLAINEN VUODEN AJOKOIRA 1984 - 2002

Pohjois-Savon Ajokoirayhdistyksen johtokunta vahvisti 12.7. 1984 nuo VUODEN AJOKOIRA-kilpailun säännöt. Palkinto voidaan myöntää samalle koiralle vain kerran.

Ansioiksi lasketaan menestyminen ajokokeissa, erityisesti arvokilpailuissa mahdollisesti usean koekauden aikana. Tulosvarmuus on huomioon otettava tekijä, ja koira voidaan palkita myös jalostuksellisten ansioiden perusteella. Palkintoon ei vähällä käsiksi pääse. Vaikka koira on voittanut vuosien mittaan piirinmestaruuden, Pässikokeen ja Mööpeliajot, ja sen jälkeläisestä tulee aikanaan ajokuningas, niin ei se välttämättä riitä voittoon VUODEN AJOKOIRA-kilpailussa. Ilmeisesti säännöt ovat selvät eikä huteja ole valinnoissa tullut, koska ärinää tai haukkumista ei ole kuulunut.

1984 n. xx Rita 55798/76, om. Toivo Kauhanen, Leppävirta
1985 n. xx M-85 Likka 2311M/82, om. Hannu Ahonen, Maaninka
1986 n. xxx Pirttirinteen Sari 29610L/75, om. Juhani Nikander, Lapinlahti
1987 u. xx M-88 Jehu 13454/84, om. Lauri Kumpulainen, Kiuruvesi
1988 u. xx Junnu 20064X/84, om. Pekka Tiihonen, Kuopio
1989 u. xxx Akon Ukko 15645R/82, om. Reijo Väätäinen, Iisalmi
1990 n. xx Linda 119604/81, om. Esko Laitinen, Suonenjoki
1991 n. xx Milla 10752/87, om. Antti Tapaninen, Kiuruvesi
1992 n. xxx Hela-ajon Emmi 26641V/85, om. Lauri Turunen, Siilinjärvi
1993 n. xxx Jonna 188006/84, om. Pauli Lappalainen, Lapinlahti
1994 n. xxx Salla 18759T/84, om. Risto Heikkinen, Muuruvesi
1995 n. xx Jaana 317/87, om. A. Huttunen & V. Aalto, Iisalmi
1996 u. xxx Pirttilammin Iiro 25321/93B, om. Viljo Pennanen, Muuruvesi
1997 u. xx Napoleon 11937/90B, om. Juha Savolainen, Keitele
1998 n. Lonnon Lissu 530/90A, om. Ari Ollikainen, Tuusniemi
1999 n. xx Eräajon Lissu 15081/90A, om. Elma Holm, Vehmersalmi
2000 u. xxx Muurivuoren Rietu 38414/92B, om. Seppo Ahonen, Siilinjärvi
2001 u. xx Jusitan Roi 27840/96, om. Eino Karvonen, Keitele
2002 u. xx Syysaamun Saki 18550/96A, om. Erkki Hara, Kuopio

KETTUKOIRAT

Vuoden 1986 Tapahtumakalenterissa yhdistyksen silloinen puheenjohtaja Sakari Tuovinen ilmoitti: "Kettukokeista kiinnostuneille palkintotuomareiksi ja ylituomareiksi aikoville pidetään Mikkelissä 23.8. klo 15.00 alkaen kettutuomarikurssit. Paikkana on Hotelli Kaleva torin varressa." Se on ensimmäinen yhdistyksen julkaisusta löytämäni kettujen ajattamista koskeva maininta. Vuoden 1991 kalenterissa Sakun tekstissä oli jo selvät sävelet: "Mielestäni meidän ajokoiranharrastajien tulisi jatkossa suosia enemmän myös kettua ajavia ajokoiria. Kettukannat ovat maakunnassamme perin vahvat, joten metsästettävää kyllä riittää. Melkoinen osa ajokoiristamme kyllä osaa ajaa kettua, kunhan vain sen hyväksymme. Otetaanpa asia esille metsästysseuroissa ja lähdetään kehittämään kettua ajavia koiria. Kettukokeita pidetään jo kymmenen eri kennelpiirin alueella. Milloin meillä lähdetään mukaan? Pidetään ensimmäiset ketunajokokeiden palkintotuomarikurssit ensi vuonna?"

Kettukoiramiehiä on aina ollut tässä maassa kovasti vähän jäniskoiramiehiin verrattuna. Koirien koulutus teettää töitä, ja suoraan sanottuna laji on vaativampi; se ei kaikkien vartalolle sovi. Ketun- ja jäniksenajokokeet ovat kuin tuli ja vesi: ajettavia pitäisi olla, mutta jos kettuja säästetään, niin silloin jänikset vähenevät. Ihan ilmeisesti kuitenkin valtakunnassa vallitsee kettu- ja jänisosaston kesken konsen­sus, yleinen yhteisymmärrys. Koirien ajotaitoa mitataan kum­mankin ajettavan kanssa sulassa sovussa, jäniksien enemmän, kettujen paljon vähemmän. Pohjois-Savon ensimmäiset ketunajokokeiden palkintotuomarikurssit olivat 14.8.1992 Heiskalansaaressa Iisalmen Metsästys- ja Kalastuskerhon järjestäminä. Lapualla tammikuussa 1993 sai kolmannen ykkösensä kennelpiirimme ensimmäinen kettukäyttövalio uros Vauhtiajon Sampo 2374/87, om. Tauno Kokkonen, Kuopio. Koira oli opinnäytteensä antanut muissa kennelpiireissä. Pohjois-Savon Ajokoirayhdistys järjesti ketunajokokeiden palkintotuomarikurssit 17. - 18.8.1993, ja piirin ensimmäiset ketunajokokeet pidettiin 4.3.1993 keskuspaikkana Punttisilimä. Siitä se alkoi.

Vuosien 1994 - 2002 aikana Pohjois-Savosta on Kettukilvassa ollut yhteensä seitsemän koiraa. Vehmaan Ressu on ollut pari kertaa, ja toisella reissulla se oli kolmanneksi paras. Hanakan Hamppi on ollut kolme kertaa, ja paras sijoitus on viime vuoden kolmas sija. Kuulin, että Hanakan Hampille on tähän mennessä ammuttu noin 300 kettua. On meinaan huippujätkä koiraurheilussa ja kettujahdissa!

Vuoden kettukoirat Pohjois-Savossa:

1994 n. Kxx Villirevon Hila 2241/90, om. Reijo Ahonen, Iisalmi
1995 n. xx;Kxx Alasenrannan Hani 2213/90, om. Jouko Vehviläinen, Suonenjoki
1996 u. Kxx Heppu 16628/89B, om Aimo Rautiainen, Siilinjärvi
1997 u. Kxx Hanakan Hamppi 32187/93, om. Matti Roth, Iisalmi
1998 u. Kxx Minun Miska 20778/92, om. Jouko Vehviläinen, Suonenjoki
1999 u. Kxx Vehmaan Ressu 46266/95, om. Markku ja Teuvo Väänänen, Pielavesi
2000 Ei nimetty.
2001 u. xx;Kxx Rekku 26381/96A, om. Pekka Räsänen, Tuusniemi
2002 u. Kxx Hanakan Hamppi 32187/93, om. Matti Roth, Iisalmi

LOPUKSI TÄLTÄ PAIKALTA

Pohjois-Savon Ajokoirayhdistyksellä on miljoonaomaisuus, eikä velkaa ole. Aika hyvä palkka 30 vuoden urakasta! Ajokoirayhdistyksen jäsenmäärä on 800 paikkeilla, ja kun Suomen Ajokoirajärjestön jäseniä on tässä maakunnassa vähää vaille 1300, niin välissä on vielä 500 ihmisen verran pelivaraa jäsenhankinnalle, kenttää lähetystyölle. Näin merkkivuonna tekee mieli kuvitella, millainen on ajokoirakansan tulevaisuus. Edessäpäin on näkevinään sekä uhkia että vahvuuksia, epävakaata myös. "Ei ole täällä mitään pysyvää", väitetään iltavirressä. Kun väki vähenee maaseudulta, vähenevät ajokoiratkin, ja kaupunkilaistuneet nuoret pelehtivät muiden asioiden parissa, ajokoiran pitäminen kerrostalossa on työlästä. Vanha kaarti ukkoutuu ja kuukahtelee vähitellen pois, maa painaa parrelleen. Pikkupedot syövät jäniksen poikia, ja lisääntyvät suurpedot syövät jänisten ja kettujen lisäksi myös ajokoiria. Kun perheenjäsenenä pidetty koira joutuu surman suuhun, metsänkäynti saattaa loppua. Menee halut. Kennelasiatkin ovat "suuremmas käres". Euroopan unionin ylipapit ja kansan vanhimmat ovat ottaneet petoihin ylisuojelevan kannan ja painostavat hyvällä menestyksellä myös suomalaisia virkamiehiä. Suojeluinto suuntautui aluksi susiin ja karhuihin, mutta nyt myös ilves on päässyt samaan seuraan. Kun jänis on ilveksen pääravinto, ilvesten lisääntyminen merkitsee jänisten vähenemistä. Nyt on jo havaintoja alueista, joissa kannat ovat romahtaneet. "Kelpaa sitä ilveksiä paapoa, kun kennelmiehet säästää ja syöttää jäniksiä. Siellä, missä Saueri paukkuu ja jäniksiä riippuu vajan seinällä, ei tarvita ilveksille pyyntilupia..." Jos perusriistasta tulee uhanalaista, niin on turha mainostaa metsästystä koululapsille: ei luvanvaraiseen petojahtiin sovi nykyisen kokoinen metsästäjärykmentti, 300 000 henkeä. Kieltolain aikana kansa otti oikeuden omiin käsiinsä tai paremminkin mukin kouraansa. Elääköhän isäin henki? Mutta onhan tulevaisuus myös toivoa täynnä. Jänisten ruokamaat lisääntyvät, kun koivuntaimia istutetaan pelloille, ja pöheikköjä riittää piilopaikoiksi. Jänis voi saada vuodessa 1 - 3 pesuetta, joissa on 2 - 8 poikasta. Lisääntymiskykyinen se on jo syntymävuotta seuraavana keväänä. Vaikka poikaskuolleisuus on huomattavan suuri, taudit ja turmat tekevät tuhojaan, ja keski-ikä jää alhaiseksi, niin voisi kuvitella, että nopea lisääntymiskyky takaa sen, että lumijalan jälkiä riittää Suomen metsissä tulevaisuudessakin ajokoirien haisteltaviksi. Kettu on varovainen kulkuri niin kuin mies, joka ripustaa housut jalkaansa sekä vyöllä että henkseleillä. Ketun viekkaus ja taito säilyttää henkensä ovat tehneet siitä vanhoissa saduissa ja hokemissa luomakunnan ovelimman otuksen. Se elelelee yksinään ja voi elää jopa 12-vuotiaaksi. Se on sopeutuvainen eläin, joka on hyvin säilyttänyt asemansa sielläkin, mistä monet muut riistaeläimet ovat ihmisten tieltä väistyneet. Kettukanta on Pohjois-Savossa maan alhaisempia, vaikka jäniksiä on enemmän kuin muualla. Siksikö jäniksiä on paljon, kun kettuja on vähän? Täällä täytyy olla taitavia pyyntömiehiä, sillä ainakaan ruuan puutteeseen ketut eivät ole menehtyneet. Koska ketut ovat selviytyjätyyppejä, niitäkin kyllä riittää tulevaisuudessa ajettavaksi ja ammuttavaksi.

* * *

Se, että riistaa riittää, on olennaista. Siihen perustuu mahdollisuus harrastaa näitä hommia. Voi olla, että harrastamisen muotoja joudutaan soveltamaan muuttuviin olosuhteisiin. Sitähän se oli ajokokeiden lyhentäminen pääasiassa yksipäiväisiksi. Mutta, mutta, ennustan, että maan korvessa kulkee tulevinakin vuosikymmeninä suomalaisen tie, ja kankailla, soilla ja vaaroilla kaikuu ajokoiran polttava haukku.

 

Vaikuttaneita henkilöitä:

Porukan päälliköt:
Lauri Salmi, 1973 - 1977
Jorma Keinänen, 1978 - 1981
Sakari Tuovinen, 1982 - 1991
Lauri Turunen, 1992 - 1995
Erkki Savolainen, 1996 - 2000
Juhani Inkiläinen, 2001 - 2003
Auli Pääkkönen, 2004 - 2008
Viljo Pennanen, 2009 - 2010
Heikki Jääskeläinen 2010 - 2015
Seppo Soininen 2016 -

Komppanian kirjurit:
Raimo Kontiovaara, 1973 - 1976
Pentti Koistinen, 1977 - 1982
Markku Ström, 1983 - 1985
Aarne Julkunen, 1986 - 1988
Erkki Savolainen, 1989 - 1994
Seppo Antikainen, 1995 - 1996
Pentti Kiiski, 1996 - 1997
Auli Pääkkönen, 1997 - 2004
Eija Airaksinen 2004 -

Punttisilimä, keskuspaikkatmk
Hannu Räsänen
Sakari Ikäheimo
Viljo Pennanen
Seppo Soininen

Koetoiminnan pomot:
Kalle Ollikainen, 1973 - 1976
Sakari Tuovinen, 1977 - 1982
Juhani Pajula, 1983 - 1984
Lauri Turunen, 1984 - 1991
Viljo Pennanen, 1992 - 2006
Risto Kuivalainen, 2006 - 2013
Matti Karppinen 2013 -