Perinteinen Mehtäkoera -näyttely



Eränkäynti nykypäivänä on muuta kuin särpimen hakua leivän päälle. Metsästys on muotoutunut harrastuksenomaiseksi luonnossa liikkumiseksi, akkujen lataamiseksi arjen ja kiireen keskellä.


Pohjois-Savon Kennelpiiri on jäsenjakautumaltaan yli 70 % metsästysseuroja tai metsästysharrastuspohjaisia yhdistyksiä. Kennelpiirin jäsenyhdistyksien jäsenmäärä koostuu yli 50 % metsästäjistä johon useasti, liki poikkeuksetta liittyy olennaisena osana koira ja koiraharrastus. Metsästys harrastuksena on muotoutunut harrastuksenomaiseksi luonnossa liikkumiseksi, akkujen lataamiseksi arjen ja kiireen keskellä.

Täällä Pohjois-Savossa kennelpiirin suurimmat rotujaostot löytyvät metsästyskoiraharrastajista. Jäsenmääriltään vahvat ja toiminnoiltaan aktiiviset rotujaostot, Pohjois-Savon Ajokoirayhdistys ja Pohjois-Savon Beagleyhdistys uskovat harrastuksen tulevaisuuteen, harrastajapohjaan ja savolaiseen innostukseen. Vahva usko harrastukseemme tuotti idean omasta metsästyskoirapohjaisesta näyttelystä, joka on merkittävä kenneltapahtuma maakunnallisesti ja tunnettu myös valtakunnallisesti. Vahva yhteistyö tuotti tulosta, näyttely toteutui ja kantaa nimeä ”MEHTÄKOERA”.

Kari Leppänen, näyttelytoimikunnan puheenjohtaja

Järjestelyistä vastaavat:

Pohjois-Savon Ajokoirayhdistys ry
Pohjois-Savon Beagleyhdistys ry
________________________________________________________________

Mehtäkoera 2013 kuvat

Julkaistu 01.01.2013


Näyttelyn paras 1.

karjalankarhukoira, Ullastiina Kosti, om. Roth Matti ja Jaana Okkonen, Iisalmi


Näyttelyn paras 2.

gordoninsetteri, Moonset It's Now Or Never, om. Finér-Miettinen Sari, Savonlinna

Näyttelyn paras 3.

beagle, Koti-Metsän Aamunkoitto, om. Korhonen Timo, Pöljä

Paras veteraani 1.

punainen irlanninsetteri, Red Fellow's Xavier, om. Hakulinen Riikka, Kuopio

Paras veteraani 2.

lapinporokoira, Aikamerkin Pippuri, om. Laitinen Liisa, Vuorela
 

Paras veteraani 3.

pienimünsterinseisoja, Cakom Zambina, om. Weman Sari, Muuruvesi
 

Paras veteraani 4. 

dreeveri, Oskulan Raisa, om. Naukkarinen Annika, Ala-särkilahti

TULOKSET LÖYTYVÄT
http://jalostus.kennelliitto.fi/frmNayttely.aspx?Id=9089&R=51 


Paras kasvattaja 1.

punainen irlanninsetteri, Redword, om. Takala Maarit, Leppävesi

Paras kasvattaja 2.

gordoninsetteri, Moonset, om. Lappalainen Kari, Mikkeli

Paras kasvattaja 3.

beagle, Koti-Metsän, om. Kinnunen Birgitta, Käärmelahti

Paras kasvattaja 4.

dreeveri, Metsasemu, om. Naukkarinen Jukka, Ala-särkilahti

Ryhmä 5

1. karjalankarhukoira, Ullastiina Kosti, Roth Matti ja Okkonen Jaana, Iisalmi

Ryhmä 5

2. jämtlanninpystykorva, Pihlajarinteen Jatta, om. Repo Markku, Siilinjärvi

Ryhmä 5

3. suomenlapinkoira, Dagolas Quumakalle, om. Ronkainen Meiju, Vuorela
 

Ryhmä 5

4. suomenpystykorva, Hermanni, om. Nevalainen Tuula, Polvijärvi

 

Ryhmä 6
1. beagle, Koti-Metsän Aamunkoitto, om. Korhone Timo, Pöljä

Ryhmä 6
 
2. suomenajokoira, Pallinaaman Erkki, om. Pirnes Jorma, Haapavesi

Ryhmä 6

3. eestinajokoira, Hilla, om. Mikkonen Esa, Kontiolahti

Ryhmä 6

4. plottinajokoira, Råbockens Foxy, om. Räisänen Elina, Kinnulanlahti


Ryhmä 7

1. gordoninsetteri, Moonset It's Now Or Never, Finér-Miettinen Sari, Savonlinna


Ryhmä 7
2. lk saksanseisoja, Outavainun Dino, Piirainen Esko, Kajaani

Ryhmä 7

3. spinone, Fragola Viva La Vida, om. Behm Matti, Iisalmi

Ryhmä 7

4. stabyhoun, Bobby Jr Fan't Molenaars Hiem, Salo Sanna, Kouvola

Tulokset 18.5.2013 Siilinjärvi, Punttisilimä

BIS
1. karjalankarhukoira, Ullastiina Kosti, om. Roth Matti ja Jaana Okkonen, Iisalmi
2. gordoninsetteri, Moonset It's Now Or Never, om. Finér-Miettinen Sari, Savonlinna
3. beagle, Koti-Metsän Aamunkoitto, om. Korhonen Timo, Pöljä

FCI 5
1. karjalankarhukoira, Ullastiina Kosti, om. Roth Matti, Iisalmi
2. jämtlanninpystykorva, Pihlajarinteen Jatta, om. Repo Markku, Siilinjärvi
3. suomenlapinkoira, Dagolas Quumakalle, om. Ronkainen Meiju, Vuorela
4. suomenpystykorva, Hermanni, om. Nevalainen Tuula, Polvijärvi

FCI 6
1. beagle, Koti-Metsän Aamunkoitto, om. Korhone Timo, Pöljä
2. suomenajokoira, Pallinaaman Erkki, om. Pirnes Jorma, Haapavesi
3. eestinajokoira, Hilla, om. Mikkonen Esa, Kontiolahti
4. plottinajokoira, Råbockens Foxy, om. Räisänen Elina, Kinnulanlahti

FCI 7
1. gordoninsetteri, Moonset It's Now Or Never, om. Finér-Miettinen Sari, Savonlinna
2. lyhytkarvainen saksanseisoja, Outavainun Dino, om. Piirainen Esko, Kajaani
3. spinone, Fragola Viva La Vida, om. Behm Matti, Iisalmi
4. stabyhoun, Bobby Jr Fan't Molenaars Hiem, om. Salo Sanna, Kouvola

Veteraanit
1. punainen irlanninsetteri, Red Fellow's Xavier, om. Hakulinen Riikka, Kuopio
2. lapinporokoira, Aikamerkin Pippuri, om. Laitinen Liisa, Vuorela
3. pienimünsterinseisoja, Cakom Zambina, om. Weman Sari, Muuruvesi
4. dreeveri, Oskulan Raisa, om. Naukkarinen Annika, Ala-särkilahti

Kasvattajat
1. punainen irlanninsetteri, Redword, om. Takala Maarit, Leppävesi
2. gordoninsetteri, Moonset, om. Lappalainen Kari, Mikkeli
3. beagle, Koti-Metsän, om. Kinnunen Birgitta, Käärmelahti
4. dreeveri, Metsasemu, om. Naukkarinen Jukka, Ala-särkilahti
suomenlapinkoira, Staalon, om. Leskinen Annikki, Lukkarila

Rotunsa parhaat pennut
beagle, Hessin Quodammodo, om. Repo Aki, Kuopio
lyhytkarvainen saksanseisoja, Metsäleimun Isla, om. Nyman Henna, Lapinlahti
pohjanpystykorva, Golden Heroes Forest Spirit, om. Soininen Kirsi, Lapinlahti
stabyhoun, Ohped Dal Vikkelä Ran Tan Plan, om. Salo Sanna, Kouvola
suomenajokoira, Diana, om. Tuupanen Juha, Oskola
suomenlapinkoira, Lumiturpa Mihkku, om. Varjoranta Juha, Syvänniemi
Ryhmä osa 5

harmaa norjanhirvikoira
ROP, harmaa norjanhirvikoira, Muska, om. Markkanen Jukka, Rautalampi
VSP, harmaa norjanhirvikoira, Karpaasin Mosku, om. Paananen Olli, Suonenjoki

jämtlanninpystykorva
ROP, jämtlanninpystykorva, Pihlajarinteen Jatta, om. Repo Markku, Siilinjärvi
VSP, jämtlanninpystykorva, Oskulan Rokka, om. Hyttinen Kalevi, Polvijärvi

karjalankarhukoira
ROP, karjalankarhukoira, Ullastiina Kosti, om. Roth Matti, Iisalmi
VSP, karjalankarhukoira, Tieran Tulikaste, om. Kumpulainen Sanna, Kuopio

lapinporokoira
ROP, lapinporokoira, Aikamerkin Pippuri, om. Laitinen Liisa, Vuorela
VSP, lapinporokoira, Mikälie Gimuli, om. Varis Jaana, Iisalmi

pohjanpystykorva
ROP, pohjanpystykorva, Kauppilanjoen Unelma, om. Puustinen Mika, Siilinjärvi
VSP, pohjanpystykorva, Pohjanukon Nosse, om. Rautiainen Kari, Pöljä

suomenlapinkoira
ROP, suomenlapinkoira, Dagolas Quumakalle, om. Ronkainen Meiju, Vuorela
VSP, suomenlapinkoira, Ahulin Ciiri, om. Ilvonen Markus, Kangasala

suomenpystykorva
ROP, suomenpystykorva, Hermanni, om. Nevalainen Tuula, Polvijärvi
VSP, suomenpystykorva, Pirkko, om. Lackman Mari, Lieksa

valkoinen ruotsinhirvikoira
-2

Ryhmä osa 6
beagle
ROP, beagle, Koti-Metsän Aamunkoitto, om. Korhone Timo, Pöljä
VSP, beagle, Koti-Metsän Bella, om. Rissanen Taina, Lapinlahti

dreeveri
ROP, dreeveri, Metsasemu Pikku Rampo-Poika, om. Tuupanen Lauri, Viinijärvi
VSP, dreeveri, Metsasemu Pikku Täplä-Tar, om. Naukkarinen Annika, Ala-särkilahti

eestinajokoira
ROP, eestinajokoira, Hilla, om. Mikkonen Esa, Kontiolahti

plottinajokoira
ROP, plottinajokoira, Råbockens Foxy, om. Räisänen Elina, Kinnulanlahti

posavinanajokoira
-

suomenajokoira
ROP, suomenajokoira, Pallinaaman Erkki, om. Pirnes Jorma, Haapavesi
VSP, suomenajokoira, Ajopolun Tuisku, om. Tuovinen Martti, Heinävesi
Ryhmä 7

bretoni
ROP, bretoni, Majaniemen Hazzel Kathlee, om. Kauppinen Ville, Siilinjärvi
VSP, bretoni, Majaniemen Liftup Spice, om. Hyvärinen Martti, Klaukkala

englanninsetteri
ROP, englanninsetteri, Sett Patrol's Blackeye Jack, om. Keinänen Jaana, Toivala
VSP, englanninsetteri, Latin Lover Jewel From Aerden, om. Pakkanen Kaisa, Kulho

gordoninsetteri
ROP, gordoninsetteri, Moonset It's Now Or Never, om. Finér-Miettinen Sari, Savonlinna
VSP, gordoninsetteri, Moonset Evening Star, om. Mäkinen Piia, Iisalmi

karkeakarvainen saksanseisoja
ROP, karkeakarvainen saksanseisoja, Rikurovan Bali, om. Taavitsainen Jarmo, Kuopio
VSP, karkeakarvainen saksanseisoja, Pihuparran Nr Rosa, om. Musakka Juha, Hiltulanlahti

lyhytkarvainen saksanseisoja
ROP, lyhytkarvainen saksanseisoja, Outavainun Dino, om. Piirainen Esko, Kajaani
VSP, lyhytkarvainen saksanseisoja, Charleswood Nellie, om. Aho Sisko-Satu, Kontiomäki

pienimünsterinseisoja
ROP, pienimünsterinseisoja, Cemira, om. Weman Sari, Muuruvesi
VSP, pienimünsterinseisoja, Qundo Vom Kiefernwalde, om. Simonen Sami, Hiltulanlahti

pitkäkarvainen saksanseisoja
ROP, pitkäkarvainen saksanseisoja, Bossi Von Hogenbögen, om. Mustikkamaa Janne, Niinimäki

pointteri
-

punainen irlanninsetteri
ROP, punainen irlanninsetteri, Redword The Merry Maidens, om. Takala Maarit, Leppävesi
VSP, punainen irlanninsetteri, Redword Paddingtonhereandnow, om. Talvio Arja, Pieksämäki

punavalkoinen irlanninsetteri
ROP, punavalkoinen irlanninsetteri, Red Fellow's Nordach Enya, om. Korhonen Sari, Lapinlahti
VSP, punavalkoinen irlanninsetteri, Snazzy Mascots Lucky Luke, om. Ketonen Netta, Valkeakoski

spinone
ROP, spinone, Fragola Viva La Vida, om. Behm Matti, Iisalmi

stabyhoun
ROP, Bobby Jr Fan't Molenaars Hiem, om. Salo Sanna, Kouvola

weimarinseisoja
-

Tervetuloa Siilinjärvelle, Mehtäkoera -näyttelyyn 24.5.2014!

Näyttelyssä arvostellaan perinteen mukaan metsästyspystykorvat ja lappalaiset paimenpystykorvat FCI:n ryhmästä 5, suuret ja pienet ajokoirat FCI:n ryhmästä 6 sekä FCI 7 kaikki kanakoirat. Arvostelu alkaa klo 10.00

Tuomareiksi saamme:
- Mari Lackman
- Sakari Poti
- Raimo M. Viljanmaa
-

Tiedustelut:

Ilmoittautumista koskevat tiedustelut
Showlink Oy arkisin klo 11-17 puh. (09) 8873 0320 tai e-mail: info@showlink.fi

Muut tiedustelut:

Puheenjohtaja Kari Leppänen puh. 040 164 4600 email: kari.leppanen (a) icloud.com

.
Viralliset näyttelysivut löytyvät osoitteesta:

http://www.showlink.fi/showlink/mehtakoera13
____________________________________________________________

Näyttelytoimikunta:

Puheenjohtaja:
Kari Leppänen

Varapuheenjohtaja:
Raimo Hartikainen

Näyttelysihteeri:
Eija Airaksinen

Rahastonhoitaja:
Matti Karppinen

Järjestelypäällikkö:
Seppo Soininen

Toimistopäällikkö:
Helena Ravolainen

Paikoitus ja liikenteenohjaus:
Marko Keinänen

Näyttelyohjaaja ja ensiapu:
Sari Vähäkoski

Rokotustentarkastus:
Kari Leppänen
Tuula Laitinen

Majoitusvaraukset:
Seppo Soininen
p. 050 561 0743

YHTEISTYÖSSÄ:

Ruokapalkinnot:
Royal Canin

Pankkipalvelut:
Tuusniemen Osuuspankki

Tutka:
Tracker

 

Näyttelyssä arvostellaan seuraavat rodut:

OSA5/OSA6 -RYHMIEN RODUT:

5.2
harmaa norjanhirvikoira
hälleforsinkoira
itäsiperianlaika
jämtlanninpystykorva
karjalankarhukoira
lunnikoira
länsisiperianlaika
musta norjanhirvikoira
pohjanpystykorva
suomenpystykorva
valkoinen ruotsinhirvikoira
venäläis-eurooppalainen laika

5.3
buhund
islanninlammaskoira
lapinporokoira
länsigöötanmaanpystykorva
ruotsinlapinkoira
suomenlapinkoira

6.1
amerikankettukoira
anglo-francais de petite vénerie
ariegeois
bassetit (kaikki)
beagle
beagle harrier
billy
bosanski ostrodlaki gonic barak
briquet griffon vendeen
chien d’artois
crnogorski planinski gonic
dreeveri
dunkerinajokoira
eestinajokoira
englanninkettukoira
englantilais-venäläinen ajokoira
francais blanc et noir
francais blanc et orange
francais tricolore
gonczy polski
gotlanninajokoira
grand anglo-francais blanc et noir
grand anglo-francais blanc et orange
grand anglo-francais tricolore
grand gascon saintongeois
grand griffon vendéen
griffon bleu de gascogne
griffon fauve de bretagne
griffon nivernais
haldeninajokoira
hamiltoninajokoira
harrieri
hygeninajokoira
iso gascognenajokoira
itävallanajokoira
karkeakarvainen istarskinajokoira
karkeakarvainen italianajokoira
kopo
kreikanajokoira
lyhytkarvainen istarskinajokoira
lyhytkarvainen italianajokoira
pesukarhukoira
petit bleu de gascogne
petit gascon saintongeois
pienet sveitsinajokoirat
plottinajokoira
poitevin
porcelaine
posavinajokoira
puolanajokoira
sabueso espanol
saksanajokoira
saukkokoira
schillerinajokoira
serbianajokoira
slovensky kopov
smoolanninajokoira
srbski gonic
steirische rauhhaarbracke
suomenajokoira
sveitsinajokoirat
tiroler bracke
venäjänajokoira
westfälische dachsbracke
vihikoira

6.2
alppienajokoira
baijerinvuoristovihikoira
hannoverinvihikoira

RYHMÄ 7
Kanakoirat auvergnenseisoja bourbonnaisinseisoja bracco italiano braque de l'ariege braque saint-germain bretonicesky fousek deutsch stichelhaar drentschenpeltopyykoira englanninsetteri epagneul de pont-audemer gordoninsetteri isomünsterinseisoja karkeakarvainen saksanseisoja karkeakarvainen slovakianseisoja karkeakarvainen unkarinvizsla korthalsingriffoni lyhytkarvainen saksanseisoja lyhytkarvainen unkarinvizsla perdiguero de burgos picardienspanieli pienimünsterinseisoja pitkäkarvainen saksanseisoja pointteri pont-audemerinspanieli portugalinseisoja punainen irlanninsetteri punavalkoinen irlannisetteri ranskanseisoja, gascognelaistyyppi ranskanseisoja, pyreneläistyyppi ranskanspanieli sininenpicardienspanieli spinone stabyhoun vanhatanskankanakoira villakoirapointteri weimarinseisojat - lyhytkarvainen - pitkäkarvainen