Jäsentenvälinen Punttisilimäkoe ja Nuortensarja

PUNTTISILIMÄ- JA REVONSILIMNÄKOKEIDEN SÄÄNNÖT

Osallistumisoikeus: Jäsen on oikeutettu osallistumaan koirallaan Pohjois-Savon Ajokoirayhdistys ry:n järjestämiin jäsentenvälisiin Punttisilimä- ja Revonsilimäkokeisiin, kun 1. omistajan jäsenmaksu on maksettu kuluvan vuoden elokuun loppuun mennessä 2. uuden jäsenen jäsenmaksu maksetaan viimeistään kokeisiin ilmoittautumispäivänä Jos Revonsilimäkoe on samalla ketunajon piirinmestaruuskoe. Kokeen osallistumisoikeus määräytyy Kennelpiirin laatiman PM-kokeen ohjeen mukaisesti.

Osallistumismaksut:  Punttisilimä- ja Revonsilimäkokeiden osallistumismaksut ovat yhdistyksen vuotuisen jäsenmaksun suuruiset. Jos kuitenkin Revonsilimäkoe on samalla piirinmestaruuskoe. Kokeen osallistumismaksun määrää Kennelpiiri.

NUORTENSARJA PUNTTISILIMÄKOKEEN YHTEYDESSÄ Osallistumisoikeus ja osallistumismaksu: Jäsen, joka on alle 25 vuotias, on oikeutettu osallistumaan Pohjois-Savon Ajokoirayhdistys ry:n järjestämään jäsentenväliseen Punttisilimäkokeen Nuorten Sarjaan omistamallaan tai perheenjäsenen suomenajokoiralla. Koira osallistuu samalla myös Punttisilimäkokeeseen. Muilta osin noudatetaan Punttisilimä- ja Revonsilimäkokeen sääntöjä.

Punttisilimäkoe 30.11.2013

Julkaistu 01.09.2013

Punttisilimäkoe pidettiin pienessä pakkassäässä. Maassa oleva lumikerros oli paikoin karkeaa, joka haittasi koirien työskentelyä. Kokeeseen osallistui 28 koiraa joista 21 koiraa vei kokeen loppuun asti.

Ylituomarina toimi jämäkkään tyyliinsä Jyrki Laitinen Hytistä, Lappeenrannan kupeesta. Kokeen sihteerinä toimi Lea Tuovinen ja vastaavana koetoimitsijan toimi Seppo Soininen. Kyökistä vastasi Tiina Miettinen apulaisinaan Lea Tuovinen ja Tanja Kiriloff. 

Kokeen voitti Hannu ja Tiia Räsäsen omistama Alapörkän Aatu tuloksella 93,50 pistettä ja kuittasi pokaalien lisäksi 250 euron lahjakortin. Kokeen loppuun vieneiden koirakoiden kesken arvottiin 100 euron lahjakortti jonka voitti koirakko Ramppa om. Erik Miettinen.

2013 JA 2011 Punttisilimän voittaja ALAPÖRKÄN AATU,                                  om. Tiia ja Hannu Räsänen, Siilinjärvi.

TULOKSET:

Nuorten sarja:
ei osanottajia

Paras haukku:
Koivukulman Artturi 7,75 pistettä, om. Sepppo Korhonen, Maaninka

Arvottu 100 €:n lahjakortti:
Ramppa, Erik Miettinen, Kuopio

Kasvattajajoukkue:

1. Kononpuron (Lea Tuovinen, Maaninka), yhteistuloksella 95,30 pistettä
• Kuuno, 50,38 pistettä, om. Arto Suhonen
• Keena, 41,92 pistettä, om. Hannu Raatikainen
• Mestari, 3,00 pistettä, om. Eino Karppinen             

2. Ajotaiturin (Ari Säisä, Vieremä), yhteistuloksella 35,38 pistettä
• Sointu, 35,38 pistettä, om. Ari Säisä
• Ira, LUO,  om. Pentti Ollikainen

Kuntajoukkue:

1. Maaninka, 168,50 pistettä
• Koivukulman Artturi, 86,50 p. om. Seppo Korhonen                  
• Kononpuron Keena, 41,92 p. om. Hannu Raatikainen
• Katri, 39,83 p. om. Eeli Rytkönen

2. Siilinjärvi, 163,83 pistettä
• Alapörkän Aatu, 93,50 p. om. Hannu ja Tiia Räsänen
• Myllysalon Miina, 70,33 p. om. Laakkonen Tomi

3. Leppävirta, 154,92 pistettä
• Sara, 82,42 p. om. Keijo Oksman
• Haka-ahon Noppa, 72,50 p. om. Juhani Iivanainen

4. Kuopio, 28,88 pistettä
• Ajometsän Rymy, 28,88 p. om. Juha Miettinen  

Tulokset:

  1. Alapörkän Aatu, Hannu ja Tiia Räsänen, Siilinjärvi  AJOK1 93,50
  2. Soipan Sami, Paavo Soininen, Pielavesi AJOK1 90,88
  3. Koivukulman Artturi, Seppo Korhonen, Maaninka AJOK1 86,50
  4. Sara, Keijo Oksman, Leppävirta AJOK1 82,42
  5. Ramppa, Erik Miettinen, Kuopio AJOK1 79,50
  6. Mastomäen Rokka, Seppo Styrman, Pielavesi AJOK1 78,46
  7. Korpilehdon Raikku, Jussi Kananen, Lapinlahti AJOK2 74,38
  8. Paronilan Adalmiina, Sanna Puustinen, Kuopio AJOK2 74,13
  9. Haka-Ahon Noppa, Juhani Iivanainen, Leppävirta AJOK2 72,50
  10. Alapörkän Aapo, Viljo Pennanen, Muuruvesi AJOK2 72,33
  11. Myllysalon Miina, Tomi Laakkonen, Siilinjärvi AJOK2 70,33
  12. Puistolan Pele, Ahti Saastamoinen, Kiuruvesi AJOK2 66,00
  13. Neva-Ajon Kerttu, Sami Laukkanen, Kuopio AJOK3 56,13
  14. Kononpuron Kuuno, Arto Suhonen, Juankoski AJOK3 50,38
  15. Kononpuron Keena, Hannu Raatikainen, Maaninka AJOK0 41,92
  16. Katri, Eeli Rytkönen, Maaninka AJOK0 39,83
  17. Ajotaiturin Sointu, Ari Säisä, Vieremä AJOK0 35,38
  18. Salama, Seppo Laitinen, Kuopio 31,00 KESK
  19. Ajo-Metsän Rymy, Juha ja Esa Miettinen, Kuopio 28,88 KESK
  20. Tervakorven Jymy, Pentti Jääskeläinen, Keitele AJOK0 3,00
  21. Kononpuron Mestari, Eino Karppinen, Maaninka AJOK0 3,00
  22. Hiekka-Ahon Varpu, Erkki Immonen, Lapinlahti LUO
  23. Koivukulman Iita, Seppo Korhonen, Maaninka LUO
  24. Puistorinteen Iiris, Heikki Hartikainen, Siilinjärvi LUO
  25. Kahvanahon Suvituuli, Markus Brandt, Kuopio LUO
  26. Halla-Aamun Alexandra, Tanja Kiriloff, Vantaa LUO
  27. Ajotaiturin Ira, Pentti Ollikainen, Kuopio LUO
  28. Riistapiiska Mantamainio, Lassi Lyytikäinen&Minna Eloranta LUO

 =============

KUTSU

30.11.2013 Siilinjärvi, Punttisilimä, AJOK, järj. Pohjois-Savon ajokoirayhdistys ry, ylit. Laitinen Jyrki, ilm. viim. 25.11. Karppinen Matti, Aapontie 6, 74200 Vieremä, p. 050-361 1391, matti.karppinen@pp4.inet.fi. Osm. 10,00€ FI46 4787 0010 0341 07. Raj. osanotto Etusija järjestävän yhdistyksen jäsenillä: Punttisilimäkoe- jäsentenvälinen mestaruusottelu, Vain nimetyille roduille: suomenajokoirat. Lisät. Osall. oikeus jäsenillä, joilla jäsenmaksu maksettu ajallaan.

Aikaisemmat Punttisilimäkokeet:

Kuvamuistoja 2016

Lämmin kiitos tukijoillemme:

Aiheeseen liittyvä kuva

Kiertopalkintojen luovuttajille

Mahlan kennel: vanhimmalle urokselle, jolle laskettu pisteet

Ruskametsän kennel: paras haukkunumero